Sivut

26.8.2014

Paljastan housujeni sisällön

Nämä asiat kannan mukanani aina kun astun ovesta ulos. Aina.


Avainnippu. Se on kiinni punoksen ja karabiinihaan avulla toisessa vyölenkissä oikealla puolella ja laskeutuu oikean puolen reisitaskuun. Avainnipussa on kiinni myös pieni ledilamppu.
Kännykkä. Mallia -kestää vettä ja iskuja-. Omassa pikkuisessa reisitaskussaan vasemmalla puolella.
Lompakko. Koska markkinataloutta ei voi paeta. Vasen etutasku. (Tää ei oo kyl aina mukana, valehtelin.)
Monitoimityökalu. Ennen kannoin taittoveistä, mutta tämä tuntuu paremmalta. Vyöllä, omassa kotelossaan.
Monitoimityökalun kotelo. Koska monitoimityökalu. Vyöllä oikealla puolella oikean etutaskun kohdalla.
Sytytin. Tuli on hieno asia ja se pitää saada aikaan joskus nopeasti. Oikea reisitasku.
Tuubihuivi. Sää voi yllättää ja tämä toimii hienosti sekä pään, että kaulan lämmikkeenä. Vasemmassa reisitaskussa on hän.
Pilli. Ohjaan työkseni joskus ihmisiä. Tämä on siinä ihan kätevä, etenkin lapsiryhmien kanssa. Liikun myös paljon vesillä, joten tämä on automaattisesti mukaan tuleva turvallisuusväline. Pillissä olevaa kompassia en ole käyttänyt, enkä siihen välttämättä luottaisikaan, mutta siinäpä mukana kulkee. Tämä menee oikeaan reisitaskuun kolisemaan.
Noppa. Saatan mennä jahkailumoodiin. Jos järkeily tai intuitio ei osaa päättää, tämä auttaa hyvinkin nopeasti. Yleensä nopan päätöksen jälkeen tajuaakin, mitä todella halusi. Vasen reisitasku.


Oikea etutasku jää aina tyhjäksi. Se on semmoinen hätävara.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti